Historian siipien havinaa

Mistä kaikki sai alkunsa?

Nykyinen Sitaatit ja sanonnat -sivusto sai virallisesti alkunsa vuonna 2010. Sitaattien keräily ja kehittely aloitettiin tosin jo vuosia ennen tätä perustajiensa toimesta. Tällöin Sitaatit ja sanonnat toimi Facebookissa vielä ohjelmistopohjaisena nimellä Mikin ja Tompen Siccit sitaatit. Ohjelmiston lähdekoodin suunnittelivat perustajat Miki ja Tompe ja fyysisesti ohjelmisto pyöri omistajiensa omalla palvelimella, josta se arpoi päivän sitaatteja käyttäjien seinille. 

Vaikean päätöksen jälkeen Miki ja Tompe päättivät kuitenkin sulkea ohjelmiston vuoden sen perustamisensa jälkeen sen hetkisten elämäntilanteidensa vuoksi. Tämän jälkeen Sitaattien keräily ja kehittely jatkuivat kuitenkin normaalisti, ja nyt tänä kesänä ohjelmisto on tuotu vihdoinkin takaisin Facebookiin uudistettuna ja modernisoituna fanisivustona, Sitaatit ja sanonnat

Omistautumisesta harrastukselleen ja intohimolleen Miki ja Tompe ikuistivat ohjelmistonsa logon ja täällä Sitaatit ja sanonnat -sivustolla vilisevän liskon ihollensa, josta todistusaineistoa ohessa.

Tällä hetkellä perustajat uskovat, että heillä on hallussaan jos ei Suomen laajin niin ainakin hulvattomin sitaattikirjasto.


Valokuvamateriaalia liskodiskosta. Paikasta, ajasta tai kuvan ottajasta ei ole kellään mitään tietoa.