"Työpaikkani on syy sille, että herään aamuisin ja juon iltaisin."

On taas työpaikan pikkujoulujen aika. Mikä tekee tästä vuoden kohokohdan? Harvoin tulee naurettua, mokailtua ja tehtyä syntiä niin paljon kuin pikkujouluissa. Harvoin tulee nykyisin edes herättyä putkasta, jos ei lasketa pikkujoulujen seuraavaa päivää. "No sehän johtuu tietysti siitä, miten ihania ihmisiä meillä on töissä!" Hah, paskanmarjat! Se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että ihminen kaipaa vaihtelua, hauskanpitoonkin. Ja mikä olisi enemmän vaihtelua kuin kallistaa kuppia niiden pupeltajien kanssa, joiden kanssa viettää elämästään lähes kaiken sen ajan kun on selvinpäin?

Pahinta onnistuneissa pikkujouluissa on tietenkin se, että viihtyessään sivistynyt viininlitkijäkin muuttuu usein teini-ikäiseksi känniääliöksi. Ao. "kuvitteellinen" pikkujoulutarina toimikoon varoittavana esimerkkinä.

"Oluessa on vapautta, viinissä terveyttä, konjakissa voimaa ja vedessä bakteereita."

Odotamme toisiamme erään torniolaisen ravintolan edessä. Tunnelma on kutakuinkin "Ruoan kanssa 12 cl viiniä ja sitten kotiin, eikös vain". Se meistä malttamattomin kyselee tiskiltä viskejä, ja tilaa minullekin, kun vanhana janosuuna tulen ihmettelemään asiaa. Baarimikko kysyy minulta "On The Rocks?" ja minä kysyn "WTF?". Vanha tuttu baarimikko vastaa yhtä sympaattisesti kuin silloinkin, kun kysyin mitä eroa on muka punssilla ja brunssilla. "Cool!" vastaan, ja päätän hokea koko illan jokaisen juoman perään "On The Rocks", oluenkin.

Juon yhden On The Rocksin liikaa, ja olen lähtemässä kotiin. Työkaverini huomaavat kuitenkin aikeeni, ja houkuttelevat minut naurettavan helposti juomaan vielä kymmenen lisää. Pian tuleekin huono olo. Kaikki WC:t ovat tietysti H-hetkellä varattuja, joten oksennan lavuaarin tukkoon. Vessan lattiakin näyttää olevan pyörivää mallia, enkä onnistu suoraviivaisella jalkatyölläni löytämään ovea ulos. Näen oven lopulta peilin kautta, ja pohdittuani pari minuuttia valon heijastuskulmia ymmärrän mihin suuntaan minun on kuljettava.

Oloni on värikkään haukotuksen myötä selvästi parempi, joten tilaan vielä yhden. Juomaa odottaessani painelen musiikin tahdissa hassunnäköisiä nappeja tiskin yli, ja onnistun tyhjentämään kassakoneen muistin. Tarjoilija hakee suutuksissaan ison bulldog-naamaisen sedän, joka ohjaa minut ulos. Muut baarit ovat jo suljettu, joten otan taksin ja lähden kotiin Kemiin.

"Minä en ole mikään helppo nakki, vaan varma nakki."

Kemi on tietysti yhtä kuollut kuin Torniokin, mutta Keskuspuistokadulla tapaan mielenkiintoisen savitaiteilijan, joka saa minut houkuteltua ateljeehensä sanomalla: "Minulla on baarikaappi". Yksinäinen, sherryltä tuoksahtava taiteilija käy pian turhan tuttavalliseksi, mutta arvaamaton motoriikkani pelastaa minut onnekseni tilanteesta. Taiteilija heittää minut pihalle syöksyttyäni lasisen tilanjakajan läpi ja rikottuani hyllyllisen häiritsevän epäsymmetrisiä terrakottaruukkuja.

Taksimatkan jälkeen olen jo lähes päästä kotiin nukkumaan, mutta huomaan työkavereideni juuri poistuvan yökerhosta. He ovat keksineet lähteä Haaparannalle, kellohan on siellä vasta 3. Minä pyydän heitä jatkoille luokseni, jäihän jääkaappiini muutama olut. Kotona laskuhumalan hiipiessä huomaan, etteivät nämä veijarit olekaan minun työkavereitani, vaan joitakin randomeja tyyppejä Tornion yöstä. Samapa tuo. Eräs heistä ilmoittaa, että mikroaaltouunini ei toimi. Kun menen arvioimaan tilannetta, mikroni on tyhjä, mutta leipälaatikossani on lihapiirakka.

"Nyt ei lähde mopo käsistä, vaan formula."

Yksi uusista tuttavuuksistani kertoo olevansa Pekka ja asuvansa melkein naapurissani, ja että hänellä on kotona Virosta trokattua pirtua. Viimeistään tässä vaiheessa homma lähtee täysin lapasesta, ja kohta huomaamme jo juoksevamme ulkona kilpaa huudellen hävyttömyyksiä aamuvuorolaisille. Kiipeämme puuhun, ja minä tipun selälleni isojen kivien päälle. En pääse omin avuin ylös kivikosta, ja tilanteen ironiaa lisää epäilemättä se, että olen koko illan hokenut ”On The Rocks”.

Tyypit saavat minut raahattua sisälle, ja sammun viimein sohvalle. Samaan aikaan pirtu-Pekka päättää alkaa tehdä kuperkeikkoja, ja potkaisee televisioni ruutu edellä lattialle. Herään iltapäivällä pää- ja selkäkipuun. Saan itseni ylös kahvin ja Buranan voimalla ja huomaan rikkinäisen 2000 euron television lisäksi, että iloinen jatkoväki on piirtänyt minulle komeat viikset ja silmälasit spriiliukoisella mustalla tussilla. Hoiperrellessani suihkuun kiitän Luojaani siitä, että niin iso- kuin pikkujoulukin on vain kerran vuodessa.

yst.terv S&S -ylläpito. miki