Eräänä aamuna havahduin todellisuuteen siitä, kuinka vanha uskollinen kumppanini oli alkanut oireilemaan.  Lähes päivittäin käynnistyksen kanssa oli ongelmia. Savua nousi konepellin alta, mutta vikaa ei löytynyt mistään. Lukuisien korjausyritysten jälkeen tajusin, ettei mitään ollut enää tehtävissä. Oli aika päästää irti. Viimeisin pisara oli lämmityslaitteiden hajoaminen. Kaikki mitä sain autostani enää irti oli vain kylmää, jäistä ilmaa. Päätin, että oli helpompaa jäädä tienvarteen. Kulkea hetki yksin. Yksin ilman autoa, ilman sitoumuksia.

Autottoman miehen olo. No, miten sitä nyt sanoin kuvailisi? Se on asia, mikä jokaisen itseään kunnioittavan miehen täytyy kokea. Yksi vaihe elämässä. Vaikka jotkut ihmiset sanovatkin, ettei auto vaihtamalla parane, niin miettiessäsi vaihtopäätöstäsi älä kuuntele heitä. Älä epäröi. Päätös on yksinomaan sinun, ja he voivat olla väärässä. Vanhasta kotterosta luopuminen kun ei välttämättä aina ole huono asia. Sano minun tämä sanoneen. Kokemukseni mukaan tällaisen lausunnon antavat henkilöt haluaisivat yleensä itsekin päästä vanhasta kumppanistaan irti, mutta he eivät uskalla. Luopumispäätöksen takaa kun löytyy kuitenkin yleisimmin järki- tai tunneperäiset syyt. Nämä syyt kirkastuvat ihmismielelle selkeästi vasta autosta luopumisen jälkeen.

Autottoman miehen elämä on helppoa. Sinun ei tarvitse maksaa ylimääräisiä autoveroja tai mitään muitakaan liikennemaksuja. Voit harrastaa halutessasi vuokra-autoja, kimppakyytejä, julkisia, käyttää pimeitä takseja tai parhaassa tapauksessa pummata kyydin vaikka naapuriltasi - ja mikä parasta, et ole tilivelvollinen tästä kenellekään. Osa ihmisistä on päätynyt käyttämään jopa junakyytejä. Jos autokyyti on kuitenkin se ainoa, joka kiinnostaa, niin voit koeajaa tässä vaiheessa erilaisia ajopelejä. Käydä läpi niin vaaleat, tummat kuin punaisetkin autot. Kokeilla eri merkkejä: Audia, Ferraria, Ladaa tai Chrysleriä. Jokaiselle miehelle löytyy jokin kulkuväline ja -tapa, jokin malli ja merkki, joka sopii hänelle parhaiten. Osalle puolestaan riittää auto kuin auto. Millään muulla ei ole väliä.

Omalta kohdaltani olen tähän ikään mennessä jo oppinut, että olen itse mieluimmin autonomistaja, kuin että käytän muita kulkuvälineitä. Ennen autokauppojen lopullista ostopäätöstä kannattaa kuitenkin selvittää itselle tarkoin, että mitä oikeasti haluaa. Riittääkö kaksiovinen auto vai vaaditko kolmiovisen auton? Haluatko autoltasi kunnon kyytiä vai riittääkö se, että autosi kiihtyy kuin kirjahylly?  Mikä on mieluisin vuosimalli, merkki ja väri? Pitääkö renkaita voida vinguttaa suureen ääneen? Haluatko pitkän farkkumallisen tila-auton, pienen ja kompaktin ajoneuvon vai räväkän urheiluauton?

Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa elää elämäänsä, yhtä oikeaa tietä. Tämän vuoksi maailma onkin naisia, kröhöm, tai siis autoja pullollaan. Oikein mukavaa syksyn jatkoa kaikille teille seuraajillemme, ja onnea sekä jaksamista autokauppoihin niille, jotka tällaisten hankintojen tai vaihtojen keskellä painivat! :-)

yst.terv S&S -ylläpito. tompe

Facebookin käyttäjien keskuudessa leviää tasaisin väliajoin välein erilaisia SoMen sisäisiä ilmiötä, joiden järkiperäisyydestä voidaan olla montaa eri mieltä ja ne jakavat vahvasti mielipiteitä käyttäjien keskuudessa: milloin laitetaan omaan profiilin kuvia armeijan ajoilta ja milloin kuvia kirahveista. Viime viikkojen kuuminta hottia on nyt kuitenkin ollut arkikuvahaaste -nimellä tunnettu ilmiö, jossa käyttäjiä haastetaan ottamaan kuvia omasta arjestaan ja julkaisemaan ne omalla seinällään viitenä päivänä viikossa.

Omalta osaltani olen seurannut kavereideni arkiottamuksia uutisvirrasta katsottuna. Rehellisesti sanottuna en tiedä, että mitä mieltä tästä kaikesta kuvavirrasta pitäisi olla. Arkeen liittyvien kuvien ja niiden saatetekstien perusteella on käynyt hyvin selväksi, että ystäväpiirissäni monet henkilöt elävät hyvin tylsää ja jossain määrin myös epämiellyttävää arkea, joka kulkee oravanpyörämäisesti päivästä toiseen: on paljon huonolaatuisia kuvia kahvikupeista, kynistä ja papereista, sanomalehdistä, lasten kuskaamisista, ikkunoiden pesuista, pyykkikoneista, pussiruuista, televisioista, yms. Tässä vaiheessa herää (ainakin itselleni) kysymys, että kellä kiinnostaa nähdä kuvia Sinipiika mopista tai Elovena annos -pikapuuropusseista? Ei ainakaan allekirjoittaneella. Mitä lisäarvoa ne tuovat mihinkään?

Ilmiön myötä kuitenkin vielä suurempana asiana ja mitenkään arkea väheksymättä koen päivittäisen elämisen ja sen osalta seison seuraavan mielipiteen takana: ”Elämä on liian lyhyt USB-johdon turvalliseen poistamiseen”. Vertauskuvannollisesti siis, ainakin omalla kohdallani koen, että arki on sitä miksi sen itsellesi luot ja miten elämääsi haluat elää. Arki voi olla mukavaa, energistä ja yllätyksellistä: kaikki lähtee itsestä ja omasta halusta toteuttaa asioita. Kenenkään arkeen ei näytä SoMe -ilmiön mukaan kuuluvan hauskat ex-tempore revittelyt tai muut iloiset asiat, kuten vaikka seksi! ;) Masentavia ja tylsiä kuvapäivityksiä katsellessa tulee vääjäämättäkin sellainen olo, että oma arkeni on näihin kuviin verrattuna kyllä nykyisin melkoista juhlaa, monellakin saralla. Ei voi siis kuin olla tyytyväinen omiin valintoihin.

Jos elämässä arki on puuroutunut tylsäksi ja yllätyksettömäksi, eikä siihen ole tyytyväinen, niin on tärkeää muistaa seuraava asia: ”Meillä kaikilla on vain yksi elämä elettävänä, mutta monta tapaa elää se”. Ei saa pelätä eteenpäin menoa tai muutosta, sillä vielä pelottavampaa on jäädä paikoilleen!

Aurinkoisia ja yllätyksellisiä arkiviikkoja toivotellen,
<3 yst.terv S&S -ylläpito. tompe

Kaikki meistä ovat varmasti kohdanneet elämässään erilaisia kriisejä, joko pienempiä tai suurempia. Kriisien käsittely oman pään sisällä on meille kaikille hyvin yksilöllistä ja siihen voi vaikuttaa moni asia, kuten mm. nuoruuden kasvuympäristö, sen hetkinen eletty elämä, omat luonteenpiirteet ja nykyinen ystäväverkosto. Toisille henkilöille ylitsepääsemättömiltä tuntuvat kriisitilanteet voivat puolestaan olla toisille aivan mitättömän pieniä tilanteita - jopa niin pieniä, että ne voi saman tien lakaista maton alle.

Osalle ihmisistä henkilökohtainen kriisi voi olla pelkästään jokin pieni asia: "Tänään ei pysty ei jaksa ei kykene, kun siskon ystävän veljen lapsenlapsen sedän kultakala kuoli traagisesti". Vastaavasti suurempia kriisinaiheita koetaan yleensä ihmissuhderintamalla eron tai läheisten kuolon hetkillä, joista (asiasta kolmanteen) jälkimmäisen jälkeen ihmisellä on muuten nykytiedon mukaan erittäin velaton olo. Kuittaahan kuolema pankkilainan, univelasta nyt puhumattakaan ;) Mutta joo, kerään nyt ajatukset takaisin kasaan palatakseni takaisin blogini viralliseen aiheeseen eli vastoinkäymisiin ja kriiseihin, kun niillä on lähes aina poikkeuksetta tapana edetä saman kaavan mukaisesti.

Ihmisen kohdatessa uuden kriisin on ensimmäisenä edessä shokkitila. Tässä tilassa ihminen ei kykene vielä käsittelemään tapahtunutta ja yrittää useimmiten myös kieltää sen itselleen. Shokkitilan vallassa ihminen käyttäytyy luonteensa vastaisesti ja suojaa tiedostamattomasti omilla reaktioillansa omaa psyykettään antaen näin aikaa omalle mielelleen hyväksyä tapahtunut. Shokkitilassa ihminen tuntee useimmiten tunteettomuutta, epätodellisen olon tunnetta, huutoa, itkua, levottomuutta tai lamaantumista. Tässä vaiheessa on hyvä muistaa antaa itsellensä aikaa ja hyväksyä omat reaktiot sekä tunteet, sillä asioilla on tapana aina järjestyä ajan mittaan omalla painollaan.

Shokkitilan jälkeen mieli siirtyy reagointitilaan, jossa ihminen alkaa käsittelemään tapahtunutta yrittäen ymmärtää sitä. Henkiset puolustusmekanismit alkavat tällöin toimia paremmin ja tapahtuneen kieltäminen vähenee. Reagointitilan aikana mielessä liikkuu yleensä synkkiä mielikuvia tapahtuneesta sekä tulevasta ja henkisesti ihminen valmistautuu aina pahimpaan.  Tilanteen käsittelyyn liittyy monesti myös ruumiillisia oireita, kuten mm. ruokahaluttomuutta, univaikeuksia, itkua tai syyllisyydentuntemuksia. Varsinkin itsesyytökset ja toisten syyllistämiset saavat monesti mielen sisällä vallan. Tässä vaiheessa on tärkeää yrittää pitää suhteellisuudentaju olemassa olevassa maailmassa eikä antaa mörköjen kasvaa pään sisällä liian suuriksi ja ylitsepääsemättömiksi. 

Reagointitilan väistyessä mieli rauhoittuu, asiat pään sisällä ja mielessä alkavat selkeytymään ja kaikki palaset loksahtavat pikku hiljaa paikoilleen. Ihminen siirtyy käsittelytilaan, jossa aluksi shokin aiheuttanutta tapahtumaa tai kriisiä aletaan omassa mielessä hyväksymään. Käsittelytilassa tapahtuneeseen ja menneeseen elämänvaiheeseen keskittyminen vähenee ja välillä ihminen kykenee jo miettimään muitakin asioita ja keskittymään nykyhetkeen. Toipuminen alkaa, psyykkiset sekä fyysiset oireet poistuvat mielialan korjaantumisen myötä. Ihminen suuntautuu ja valmistautuu kohti tulevaisuutta. Tässä vaiheessa aletaan hyväksymään faktat ja ymmärretään tosiasiat, joita voivat olla mm. "Kun elämästä yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu" ja "Kun joku poistuu elämästäsi, on joku muu aikeissa saapua". 

Kun omassa mielessä olevat ajatukset ja asiat alkavat olemaan selkeät ja tapahtunut on hyväksytty täysin, on edessä viimeinen käsittelyvaihe eli uudelleensuuntautumisen tila. Vasta tässä tilassa tapahtuu lopullinen toipuminen shokista. Ihminen on kyennyt käsittelemään tapahtuneen sitten, kun se ei rajoita enää millään tavalla elämää - ja luottamus elämään sekä tulevaisuuteen on palautunut takaisin. Tässä tilassa ihminen huomaa omaksi yllätyksekseen monesti myös itsessään sellaisia voimavaroja, joiden olemassaolosta ei ollut edes aiemmin tiennyt. Suuren kriisin jälkeen kukaan ei ole ikinä ennallaan, mutta parhaassa tapauksessa tällaisen vastoinkäymisen jälkeen ihminen on vahvempi ja parempi kuin ennen, ja pystyy jatkossa käsittelemään paremmin vastaavia haasteita.

Samoin kuin onnellisuus ja koetut elämänilot ovat vastoinkäymiset ja kriisit osa ihmisen normaalia elämää ja kuuluvat siihen: "Välillä elämä heittelee meitä kaiken kokoisilla kivillä, aina vaan ei ehdi väistellä". Kriisit ja vastoinkäymiset tuntuvat käsittelyhetkellä pahalta. Pitää kuitenkin muistaa myös se, että asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia kuin miltä näyttävät. Todellisuudessa kriisit ja vastoinkäymiset kasvattavat ja opettavat meitä paljon ihmisenä. Kaikki eletyt kokemukset muokkaavat meitä ihmisenä ja tekevät meistä myös sen osalta yksilöllisen vahvemman henkilön. Ikävistä asioita pitää ottaa aina kaikki opettavaiset ja kasvattavat kokemukset mukaan, sillä tulevissa elämänkoitoksissa ne tulevat olemaan jatkossa suuri voimavara: "Se mikä ei tapa, niin vittu, se vahvistaa".

Näiden syvällisten ajatusten siivittelemänä toivottelen teille kaikille lukijoilleni ihanaa ja mukavaa pääsiäistä! Munajuttutoivotteluihin en lähde, mutta yhden neuvon tähän loppuun voisin blogin aiheeseeni littyen heittää… muistakaa olla varovaisia tuolla yöelämässä liikkuessanne ja alkoholin kanssa sekoillessa, sillä: "Alkoholin käyttö saattaa saada sinut pyörähtämään aamulla herätessäsi ympäri ja näkemään jotain kauheaa!" ...ja siinä sitä riittää sitten kriisiä kerrakseen pureskeltavaksi ;)

<3 yst.terv S&S -ylläpito. tompe

Mitä tähän ikään mennessä sitä on oppinut, niin elämässä kaikki asiat tuppaavat menemään yleensä täysin päinvastoin, mitä on suunnitellut. Kaikki suuret elämänmuutokset ja tapahtumat rysähtävät niskaan yleensä samanaikaisesti ja monet niistä ilmaantuvat jopa yllättäen täysin odottamatta. Siinä sitä riittää sitten pienellä ihmislapsella aina pohtimista ja setvimistä.

Sovelsin itse omassa elämässäni hyvin pitkään vanhaa tuulipukukansan legendaarista sananlaskua: ”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.”, koska tykkäsin suunnitella asioita pitkällä aikavälillä ja turvallinen sekä rauhallinen elämä kiinnosti. Jälkiviisaana voin sanoa, että se ei kannattanut. Oikeastaan kaikki asiat elämässäni ovat menneet täysin päinvastaisesti, mitä silloin nuorempana ajattelin. En sano etteikö suunnitelmia, unelmia ja haaveita kannata olla - mutta niihin ei vaan kannata ripustautua liiaksi, koska asiat voivat muuttua nopeassakin aikataulussa.

Aiemmat elämänmuutokset ja -kokemukset ovat kuitenkin lopulta niitä asioita, jotka kasvattavat meitä ihmisenä ja muokkaavat meistä sellaisen henkilön kuin tänä päivänä olemme. Omalta osaltani koen olevani vahvempi, parempi ja valmiimpi moniin asioihin elettyjen elämänvaiheiden ja -kokemuksieni myötä, vaikka aina ei olekaan ollut elämä pelkkää auringonpaistetta ja nuoralla tanssimista. Ilman ylämäkiä ei kuitenkaan ole alamäkiä ja aina sateen jälkeen sateenkaari jossain vaiheessa nousee taivaalle - niin se on nousut tähänkin mennessä. Kaikista eletyistä kokemuksista ja hetkistä, sekä hyvistä että huonoista on tärkeää osata ottaa mukaansa kaikki vähänkin hyvät ja kasvattavat kokemukset ja jatkaa eteenpäin!

Nykyään elettyjen vuosien myötä ”viisastuneena” sitä on oppinut nauttimaan (niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin) siitä kuuluisasta hetkestä. Ei huolta huomisesta, sanoi pappa kun jarruttomalla mopolla läksi. No ei nyt ihan niin radikaalisti, mutta kyllä se vain niin on, että onnellisuus lähtee nykyhetkestä. Huomista on turha murehtia tai suunnitella liikaa, kun sitä ei tiedä vaikka aamulla jäisi rullatuolin tai auton alle. Tämänpä vuoksi suosittelen jatkossa kaikkia muuttamaan oman elämän ruokatottumuksia kohti parempaa: ”Elämä on epävarmaa, joten syö jälkiruoka ensin.” ;)

Aurinkoista viikon jatkoa!

<3 yst.terv S&S -ylläpito. tompe

Lapsena kaikilla meillä on suuria unelmia ja pyrkimyksiä. Ajatuksille ja mielikuvitukselle vain taivas on rajana ja uskallamme haaveilla mitä mahdottomimmista ja käsittämättömimmistä asioista, joita elämässä haluamme myöhemmin saavuttaa. Mutta mitä tapahtuu lopulta näille suurille unelmille vuosien varrella ja miksi ne jäävät useimmilla ihmisillä lopulta unholaan?

Mietin, että johtuuko se nuoruuden ajan rajattomasta mielikuvituksesta vai saako aikuisuus lopulta unohtamaan keitä todellisuudessa olemme, ja muutummeko me ihmisenä todellisuudessa niin paljon vuosien vierisessä eteenpäin. Ei, en usko että se on sitä. Ympäristö muokkaa kyllä meitä jokaista ihmisenä, välillä hyvin voimakkaastikin, mutta siihen syvimpään omaan perusluonteeseemme ja olemukseemme emme voi vaikuttaa. Se on meidän luonto.

Fakta on, että vuosien varrella elämä opettaa ja realiteetit iskevät vasten kasvoja. Toiset ottavat nämä iskut vastaan paremmin ja menevät läpi vaikka harmaan kiven seuraten kohti unelmiaan, mutta toiset nostavat helpommin valkoisen lipun pöydälle ja tyytyvät vähempään. Mikä sitten on oikein ja mikä väärin, mikä järkevää ja mikä ei? Kenelläkään ei ole oikeutta arvostella toisen ihmisen päätöksiä ja valintoja, jos ei ole kulkenut satoja kilometrejä hänen kengissään. Elämä kun ei aina ole niin mustavalkoista, miltä se ulospäin toisten silmiin voi näyttää.

Yleensä elämässä asiat tuppaavat menemään niin, että jos jotain todella haluaa, niin tarkoittaa se sitä, että jostain toisesta täytyy samalla luopua. Päätöksiä on tehtävä, niistä on kannettava vastuu ja päätösten kanssa on elettävä, olivatpa ne sitten hyvä tai huonoja. Omalta osaltani sen voin sanoa, että pahinta on pitkittää asioita tai jäädä murehtimaan liiaksi sellaista, mihin itse ei voi vaikuttaa.

Elämä on liian lyhyt turhaan murehtimiseen ja maailmassa on yksinkertaisesti vain niin paljon kaikkea sellaista hyvää, mitä jokaisen kannattaa kokea, että ei kannata jäädä tuleen makaamaan! Jokaisella meillä on vain yksi elämä elettävänä, joten kannustan kaikkia rohkeasti pyrkimään eteenpäin kohti omia unelmia ja haaveita! Aina elämä ei ole pelkkää nousuhumalaa ja siemensyöksyä ja välillä ropisee niskaan jos mitäkin loskaa, mutta tärkeintä on muokata omaa elämää kokoajan sellaiseen tilanteeseen, että siitä pystyy nauttimaan itse ja olemaan onnellinen hetkessä!    

PS. ja muistakaa: "Elämässä on mahdotonta voittaa suuria palkintoja ottamatta riskejä."

<3 yst.terv S&S -ylläpito. tompe