Autokauppoja

Kirjoitti kirjoittaja päiväyksellä kategoriassa Uncategorized
  • Fontin koko: Suurempi Pienempi
  • Osumia: 1938

Eräänä aamuna havahduin todellisuuteen siitä, kuinka vanha uskollinen kumppanini oli alkanut oireilemaan.  Lähes päivittäin käynnistyksen kanssa oli ongelmia. Savua nousi konepellin alta, mutta vikaa ei löytynyt mistään. Lukuisien korjausyritysten jälkeen tajusin, ettei mitään ollut enää tehtävissä. Oli aika päästää irti. Viimeisin pisara oli lämmityslaitteiden hajoaminen. Kaikki mitä sain autostani enää irti oli vain kylmää, jäistä ilmaa. Päätin, että oli helpompaa jäädä tienvarteen. Kulkea hetki yksin. Yksin ilman autoa, ilman sitoumuksia.

Autottoman miehen olo. No, miten sitä nyt sanoin kuvailisi? Se on asia, mikä jokaisen itseään kunnioittavan miehen täytyy kokea. Yksi vaihe elämässä. Vaikka jotkut ihmiset sanovatkin, ettei auto vaihtamalla parane, niin miettiessäsi vaihtopäätöstäsi älä kuuntele heitä. Älä epäröi. Päätös on yksinomaan sinun, ja he voivat olla väärässä. Vanhasta kotterosta luopuminen kun ei välttämättä aina ole huono asia. Sano minun tämä sanoneen. Kokemukseni mukaan tällaisen lausunnon antavat henkilöt haluaisivat yleensä itsekin päästä vanhasta kumppanistaan irti, mutta he eivät uskalla. Luopumispäätöksen takaa kun löytyy kuitenkin yleisimmin järki- tai tunneperäiset syyt. Nämä syyt kirkastuvat ihmismielelle selkeästi vasta autosta luopumisen jälkeen.

Autottoman miehen elämä on helppoa. Sinun ei tarvitse maksaa ylimääräisiä autoveroja tai mitään muitakaan liikennemaksuja. Voit harrastaa halutessasi vuokra-autoja, kimppakyytejä, julkisia, käyttää pimeitä takseja tai parhaassa tapauksessa pummata kyydin vaikka naapuriltasi - ja mikä parasta, et ole tilivelvollinen tästä kenellekään. Osa ihmisistä on päätynyt käyttämään jopa junakyytejä. Jos autokyyti on kuitenkin se ainoa, joka kiinnostaa, niin voit koeajaa tässä vaiheessa erilaisia ajopelejä. Käydä läpi niin vaaleat, tummat kuin punaisetkin autot. Kokeilla eri merkkejä: Audia, Ferraria, Ladaa tai Chrysleriä. Jokaiselle miehelle löytyy jokin kulkuväline ja -tapa, jokin malli ja merkki, joka sopii hänelle parhaiten. Osalle puolestaan riittää auto kuin auto. Millään muulla ei ole väliä.

Omalta kohdaltani olen tähän ikään mennessä jo oppinut, että olen itse mieluimmin autonomistaja, kuin että käytän muita kulkuvälineitä. Ennen autokauppojen lopullista ostopäätöstä kannattaa kuitenkin selvittää itselle tarkoin, että mitä oikeasti haluaa. Riittääkö kaksiovinen auto vai vaaditko kolmiovisen auton? Haluatko autoltasi kunnon kyytiä vai riittääkö se, että autosi kiihtyy kuin kirjahylly?  Mikä on mieluisin vuosimalli, merkki ja väri? Pitääkö renkaita voida vinguttaa suureen ääneen? Haluatko pitkän farkkumallisen tila-auton, pienen ja kompaktin ajoneuvon vai räväkän urheiluauton?

Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa elää elämäänsä, yhtä oikeaa tietä. Tämän vuoksi maailma onkin naisia, kröhöm, tai siis autoja pullollaan. Oikein mukavaa syksyn jatkoa kaikille teille seuraajillemme, ja onnea sekä jaksamista autokauppoihin niille, jotka tällaisten hankintojen tai vaihtojen keskellä painivat! :-)

yst.terv S&S -ylläpito. tompe

Viimeksi muokattu päiväyksellä

Kommentit